Tänää työhaastattelu. Pitäskö tää olevinaa jännittää? Kaikki kysyy nimittäi sitä. Mulle työnhaku on ollu aina helppo asia, ei mitenkään pelottava. Eile junassa mun viereen istu tuntematon tyttö. Me tutustuttii ja puolessa välin se kaivo laukustaan kossupullon ja tarjos mulle. Mietin pitkään et pitäskö suostuu? Olin ollu jo yli 6kk juomatta tippaakaa alkoholia. Päätin siis kieltäytyä. Tuli entiset muistot mieleen viime kesästä. Miten oltii aina kavereihten kaa rannalla yömyöhään ja juotiin ja puhuttii paskaa ihmisistä. Ilta päätty siihen kun mä hyppäsin järveen ja yritin hukuttautua. Yks kaveripoika pelasti mut ku olin jo vajoomassa pinnan alle. Olin sillo  aluks vihanen et se ei antanu mun upota. Nyt kunnioitan sitä jätkää ja saan olla sille ikusesti kiitollinen et se pelasti mut viime hetkellä. Asiat menee paremmin. Mun poikaystävä on tällä hetkellä mulle tärkeintä mitä mulla on olemassa. Vaikka sillä on omatkin ongelmasa nii silti se on mun tukena ja pitää mut kurissa jos aioin tehä jotain tyhmää, ja mikä parasta se pitää musta huolta:) Ruusuun oli eilen illalla tullu joku 10 vuotias pikkupoika. Tuli pahaolo ajatella sen ikästä lukkojen takana.. Nii pieniki vielä:( Mut kaikesta selvii jos vaan haluu. Pitää elää täysillä, koskaan ei tiedä mikä päivä on viimenen!